Höytiäisen kanavan lintuasema (Höylas)

Ari Latja

Ajatus lintuaseman perustamisesta Pohjois-Karjalaan syntyi jo 1970-luvulla (Miettinen 1985). Suomen ensimmäinen sisämaa-asema aloitti toimintansa Kangasalla 1982 ja sieltä saadut hyvät kokemukset antoivat puhtia myös Pohjois-Karjalan hankkeelle. Alusta asti oli selvää, että aseman tulisi sijaita Joensuussa tai sen lähiympäristössä, koska lähes kaikki lintuasemaluvan haltijat Pohjois-Karjalassa olivat joensuulaisia. Höytiäisen kanavan suisto, jo ennestään maankuulu lintupaikka, tuntui itsestään selvältä ratkaisulta ongelmaan. Sinne asema perustettiinkin ja toiminta alkoi vuonna 1984.

Suisto on ollut tunnettu varsinkin arktisista kahlaajistaan. Myös muuta arktista muuttoa (kuikkalintuja, hanhia, vesilintuja, kihuja) havaitaan joskus runsaastikin. Vesien rehevöitymisen myötä kasvillisuus, varsinkin järviruoko, on vähitellen vallannut ennen avoimet rannat. Kasvillisuuden kehittyessä suisto tuli yhä enemmän tunnetuksi myös arvokkaasta pesimälajistostaan, johon kuuluivat mm. härkälintu, mustakurkku-uikku, pikkulokki, kaulushaikara, ruskosuohaukka ja kultasirkku. Umpeenkasvu on kuitenkin tiennyt sitä, että ylimuuttavat kahlaajat eivät enää pysty laskeutumaan alueelle. Viime aikoina myös pesivä linnusto on taantunut. Ruovikkoa on 1990-luvulla pariin otteeseen raivattu muutaman hehtaarin alalta kahlaajarantojen palauttamiseksi ja tulokset ovat olleet rohkaisevia. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus on laatimassa alueelle hoito- ja käyttösuunnitelmaa, johon liittyy laajempi rantojen raivaus tulevaisuudessa (Hottola 1998).

Suisto on luonnonsuojelualuetta ja kuuluu lintuvesien suojeluohjelmaan. Kaikkiaan alueella on havaittu yli 240 lajia, joukossa runsaasti myös harvinaisuuksia (mm. amerikanjääkuikka, ruostesorsa, arosuohaukka, kääpiöhuitti, kurnuliejukana, siperiankurmitsa, eskimosirri, punapäälepinkäinen ja kenttäkerttunen). Viimeisimmät uudet lajit ovat lyhytnokkahanhi, merisirri, pikkukultarinta ja viiksitimali vuodelta 1998 (RK/ARK ei ole vielä näitä havaintoja hyväksynyt).

Aseman toiminta

Aseman päätoimintamuoto on rengastus. Lintuja pyydetään 12 vakioverkon lisäksi yleensä 5-10 lisäverkolla. Edelleen on käytössä 8-12 kahlaajakatiskaa ja kaksi iskuverkkoa. Muuta havainnointia tehdään rengastuksen ohessa, mutta vakioitua muutonseurantaa tai lepäilijälaskentaa ei ole käytössä. Aseman toiminnasta julkaistaan vuosittain raportti yhdistyksen Siipirikko-lehdessä.

Asemalla rengastetaan lintuja läpi vuoden. Muuttoaikoina pyydetään lintuja vakioverkoilla, talvella viikoittain kahdelta ruokintapaikalta ja kesällä rengastetaan pesäpoikasia. Vakioverkkokausi alkaa keväällä yleensä toukokuun ensimmäisellä viikolla lumen sulettua verkkopaikoilta. Kevään pyynti jatkuu kesäkuun puolelle, keskimäärin pyyntiä on ollut 3.5.-10.6. välisenä aikana. Syksyn vakioverkkokausi alkaa heinäkuun puolenvälin jälkeen ja jatkuu lokakuun lopulle. Keskimääräinen kausi on ollut 20.7.-23.10. Verkot viritetään useimmiten illalla ja niitä pidetään auki yleensä auringonnoususta puoleenpäivään, mutta varsinkin loppusyksystä usein pitempäänkin. Kahlaajapyynti riippuu Pyhäselän pinnan korkeudesta. Veden ollessa matalalla on parhaimmillaan saatu lähes 500 kahlaajaa vuodessa.

Kaikilta linnuilta mitataan paino, siiven pituus ja rasvaindeksi (kiireisimpinä aikoina tästä joudutaan tinkimään). Lisäksi voidaan ottaa muitakin mittoja, esimerkiksi kahlaajilta mitataan useimmiten myös nokka, nilkka ja pyrstö. Sulkasatoisilta linnuilta merkitään ylös sulkasadon eteneminen. Kaikki rengastustiedot tallennetaan suoraan mikrotietokoneelle, joten niiden jatkokäsittely on helppoa.

Aseman toiminnalle kerätään varoja esittelemällä lintujen rengastusta koululuokille ja muille ryhmille pientä korvausta vastaan. Vuosittain asemalla on vieraillut parhaimmillaan yli 30 ryhmää. Lisäksi asema on Joensuun yliopiston biologian laitoksen opetuskohde, jossa opiskelijat tutustuvat rengastukseen ja muuttotutkimukseen.

Miehitys

Rengastuspäivien määrä on vuosittain vaihdellut välillä 105-163 (kuva 1). Eniten miehitysvuorokausia ja rengastuksia on Juha Miettisellä, joka vuosina 1984-1995 vastasi pääasiassa aseman toiminnasta. Seuraavaksi ahkerimmin asemalla ovat toimineet Jouko Tiussa ja Ari Latja. Nämä kolme ovat rengastaneet 90 % kaikista linnuista, joten aseman toiminta on ollut ja on edelleen harvojen harteilla. Kaikkiaan asemalla on toiminut 14 rengastajaa ( taulukko 1).

Rengastukset

Pitkälti Juha Miettisen ansiosta aseman toiminta oli varsin kattavaa aina vuoteen 1995 asti. Tuona aikana rengastettiin keskimäärin 6300 lintua vuodessa, huippuna yli yhdeksän tuhatta rengastusta vuonna 1989. Vuosina 1996-98 rengastusmäärät ovat laskeneet, vaikka miehitys on pysynyt suunnilleen samalla tasolla (kuva 1). Osittain asian selittää näinä vuosina miehityksen puutteellisuus tärkeinä aikoina, jolloin lintuja olisi ollut paljon liikkeellä (hyönteissyöjien liikkuessa heinäkuun lopussa - elokuun alussa ja vaelluslintujen liikkuessa lokakuussa). Kaikkea ei voi kuitenkaan panna tämän syyksi, vaan esimerkiksi 1997 pesimätulos oli lämpimästä kesästä huolimatta ilmeisen heikko (esim. Haapala ym. 1998). Kesä 1998 taas oli erittäin sateinen vaikeuttaen pyyntiä.

Kuva 1. Rengastusmäärät ja miehitysvuorokaudet 1985-98.

Kaikkiaan on vuoden 1998 loppuun mennessä rengastettu 80925 lintua 133 lajista ( taulukko 2). Ylivoimaisesti runsain laji on pajulintu, yhtä selvä kakkonen puolestaan hömötiainen. Nämä kuvastavatkin hyvin aseman kaksitahoista luonnetta: toisaalta saadaan sisämaapyynnille tyypillisiä pensaikko- ja rantabiotoopeissa viihtyviä muuttolintuja keväällä ja kesällä/alkusyksystä, toisaalta runsaasti vaelluslintuja loppusyksystä. Kymmenen eniten rengastetun joukossa ensin mainittuja edustavat pajulinnun lisäksi ruokokerttunen, pajusirkku ja punarinta, jälkimmäisiä puolestaan hömötiaisen lisäksi talitiainen, sinitiainen, pyrstötiainen, urpiainen ja vihervarpunen.

Aseman erikoisuutena ovat monet harvalukuiset itäiset ja pohjoiset lajit. Muualla vähän rengastettuja kahlaajia ovat mm. jänkäsirriäinen ja heinäkurppa, mutta erityisesti jänkäkurppa. Harvalukuisia vaelluslintuja puolestaan edustavat pohjantikka, valkoselkätikka, hiiripöllö ja tundraurpiainen. Yksi iloisimmista yllätyksistä on ollut lapintiaisen esiintyminen säännöllisenä vaeltajana. Edelleen vähän rengastettuja lajeja edustavat idänuunilintu, viitakerttunen ja lapinkirvinen sekä kultasirkku, pikkusirkku ja pohjansirkku.

Höytiäisen kanavan lintuasema ei aivan saariasemien tapaan houkuttele harvinaisuuksia, mutta kyllä verkkoon voi täälläkin sattua kovia lajeja. Itäisiä uunilintuja saadaan lähes vuosittain. Säännöllisimmin esiintyy taigauunilintu, mutta vuosien varrella on saatu niin lapinuunilintuja, hippiäisuunilintuja kuin tristis-tiltalttejakin. Ainakin Pohjois-Karjalassa harvinaisia eteläisiä rengastuslajeja ovat olleet kirjokerttu, rastaskerttunen ja kenttäkerttunen. 1998 rengastettiin keväällä rantakurvi ja syksyllä kaakkoista homeyeri-rotua edustanut isolepinkäinen (RK/ARK ei ole vielä näitä havaintoja hyväksynyt).

Hyönteissyöjien muutto

Yöllä muuttavien varpuslintujen muuton kulusta on vaikea saada tarkkaa kuvaa tavanomaisella havaintojen keruulla. Jatkuvalla verkkopyynnillä, jossa kiinnisaatujen lintujen määrä kuvastaa muuton etenemistä sitä sen sijaan voidaan seurata. Samalla saadaan aineistoa eri ikäluokkien ja sukupuolten välisistä eroista muuton ajoittumisessa (Latja 1996). Taulukossa 3 on esitetty eräiden hyönteissyöjien muuton ajoittuminen aseman rengastusten perusteella vuosina 1984-94. Päivämäärät ilmaisevat päivät, joihin mennessä on rengastettu 10, 50 ja 90 % lajin yksilöistä. Ensimmäisen ja viimeisen päivämäärän väliin ajoittuu siis 80 % lajin rengastuksista ja tämä väli kuvaa lajin päämuuttokautta. Keskimmäinen päivämäärä on mediaanipäivä, johon mennessä on rengastettu puolet lajin yksilöistä. Se kuvaa lajin muuton keskimääräistä ajoittumista kymmenen vuoden aineistossa ( taulukko 3).

Vaelluslinnut

Toimintansa alusta asti asema osoittautui hyväksi vaelluslintupaikaksi. Laaja Pyhäselkä ohjaa vaeltajat rantaa pitkin aseman alueelle ja verkkoihin. Esimerkiksi pöllöjä ja tikkoja saadaan jonkin verran, mutta pääosassa syksyn vaelluksissa ovat tiaiset Runsaslukuisin ja säännöllisin vaeltaja on ollut hömötiainen. Parhaita vuosia ovat olleet -86, -87, -88, -91 ja -95, jolloin syksyn aikana on rengastettu yli tuhat hömötiaista. Kolmena viime vuonna rengastusmäärät ovat jääneet pieniksi eikä varsinkaan kahtena viime vuonna voi juuri vaelluksesta puhua. Lapintiaisella parasta aikaa oli 90-luvun alkupuoli, kun kolmena syksynä rengastettiin yli 30 lappalaista. Kahtena viime vuonna lajia ei ole rengastettu ja esimerkiksi -98 syksyllä havaittiin alueella vain yksi vaeltava lapintiainen. Yleensä täysin paikkalinnuksi miellettyä töyhtötiaista saatiin myös 90-luvun alkupuolella vuosittain, mutta sitten laji katosi rengastustilastoista. Kuusitiaisella hyviä vuosia ovat olleet -85, -91 ja -97. Rengastusmäärät näinäkin vuosina ovat jääneet pieniksi, koska kuusitiaiset muita tiaisia useammin vaeltavat selvässä muuttolennossa ylittäen aseman verkot. Pyrstötiaisella voimakkaimmat vaellukset ovat olleet -85, -86 ja -96, hippiäisellä -89, -92 ja -95 ja puukiipijällä -92 ja -95. Pähkinänakkelin paras syksy puolestaan on ollut muutenkin kova vaellussyksy -95, jolloin rengastettiin kaksi kertaa enemmän nakkeleita kuin muina vuosina yhteensä.

Pöllöjä saatiin 80-luvulla jonkin verran, mutta 90-luku on niiden suhteen ollut heikko. Tosin yöpyynti ja varsinkin atrapin käyttö on ollut hyvin satunnaista. Käpytikalle ylivoimaisesti paras syksy on ollut -93, pikkutikalle puolestaan -86 ja -95. Pohjantikkoja taas saatiin parhaiten aseman ensimmäisenä täystehoisena syksynä -85. Närhiä eksyy verkkoihin parhainakin vaellussyksyinä vain muutamia ( taulukko 4).

Tiaisten vaelluksista on julkaistu erillinen artikkeli (Latja 1995b), lisäksi aseman hömötiaisaineisto on  ollut osana laajempaa tutkimusta lajin liikkeistä (Aalto et al. 1995).

Asemalla pyydettyjen lintujen joukossa on ollut useita kahdella Laatokan itärannan lintuasemalla  rengastettuja sini-, hömö- ja pyrstötiaisia. Näyttää ilmeiseltä, että ainakin näiden lajien kohdalla  suuri  osa asemalla rengastettavista vaeltajista on peräisin itänaapurista. Aseman hömötiaisista  puolestaan  on kertynyt kymmeniä löytöjä lähinnä Tauvo-Hanko sektorilta Länsi-Suomesta. Myös  kuusitiaisvaellukset yltävät parhaina vuosina Pohjois-Karjalasta rannikoille, mistä osoituksena löydöt  Tauvosta ja Hangosta. Talitiaislöytöjä on saatu useita Lounais-Suomesta, kun taas sinitiaisten vaellus  näyttää löytöjen perusteella jatkuvan asemalta lähinnä luoteeseen. Pyrstötiaisia on länsi- ja  etelärannikon lisäksi löytynyt Virosta ja Liettuasta. 

Pesäpoikasrengastukset

Kesällä aseman ympäristöstä rengastetaan vaihtelevalla tehokkuudella pesiviä lintuja ja niiden poikasia. Kaikkiaan on rengastettu 2800 pesä- ja maastopoikasta 45 lajista. Runsaimpia ovat olleet pönttölinnut talitiainen, sinitiainen ja kirjosieppo sekä naurulokki. Rastastutkimuksen ansiosta myös punakylki- ja räkättirastaita on rengastettu runsaasti. Alueella olevasta pöntöstä on rengastettu jo 30 lehtopöllön poikasta. Pikkusirkku pesi alueella vuonna 1993, jolloin rengastettiin emojen lisäksi kuusi poikasta. Muita pesältä rengastettuja lajeja ovat mm. ruskosuohaukka, nuolihaukka, pikkulokki ja urpiainen.

Talvilinnut

Ruokintapaikoilta pyydetään talvilintuja marras-huhtikuussa noin kerran viikossa. Kahtena viime talvena pyynti ei ole ollut täysin kattavaa. Varsinaisia talvilintuja on rengastettu kaikkiaan lähes neljä tuhatta. Huhtikuussa ruokintapaikoilta saadut aikaiset muuttolinnut (punarinta, peippo, järripeippo ja pajusirkku) nostavat summan yli neljän tuhannen ( taulukko 5). Runsaimmat lajit ovat odotetusti punatulkku ja keltasirkku. Myös tiaisia ja Carduelis-lajeja saadaan runsaasti. Harvinaisempia talvisaaliita edustavat valkoselkä- ja pikkutikka, varpuspöllö, tilhi ja pähkinänakkeli.

Löydöt ja kontrollit

Aseman rengastukset ovat tuottaneet jo lähes sata ulkomaista löytöä, joista suurin osa Euroopasta. Löytöjen helmi on Suomen toinen rengaslöytö Kiinasta: elokuussa -95 rengastettu pohjansirkku pyydystettiin häkkilinnuksi huhtikuussa -96 Heilongjiangin maakunnassa Kiinan pohjoisosasta (ks. Haapala 1997). Samalta alueelta on muuten myös ensimmäinen suomalainen Kiinan löytö, urpiainen joka samoin oli rengastettu Joensuussa! Lähes yhtä kaukaa on toukokuinen suokukkolöytö Itä-Siperiasta; toinen suokukko puolestaan on löytynyt lajin talvehtimisalueelta Senegalista. Muita kaukaisempia löytöjä ovat urpiainen Uralilta, harmaasieppo Turkista, haarapääsky Zimbabwesta, kirjosieppo Marokosta ja pajulintu ja satakieli Egyptistä. Merkillepantavia ovat myös kaksi jänkäkurppalöytöä: kun lajin muut suomalaiset löydöt ovat Länsi-Euroopasta (Tanska, Ranska, Englanti), aseman löydöt ovat selvästi idempää, Keski-Italiasta ja Kreikasta. Aseman rengaslöydöistä on julkaistu myös erillinen artikkeli (Latja 1995a).

Asemalla tehdään myös paljon kontrolleja omista rengastuksista ja vuosittain tavataankin yleensä yli sata edellisvuosina rengastettua lintua. Eniten kontrolleja tehdään paikkalinnuista (käpytikka, tiaiset, keltasirkku) ja aseman ympäristössä pesivistä muuttolinnuista (kirjosieppo, ruokokerttunen, pajulintu, pajusirkku). Kontrollit ovat tuottaneet mm. pajulinnun ikäennätyksen Suomessa (5 v 11 kk 17 pv).

Tulevaisuus

Kuten sanottu, aseman toiminta on ollut varsin harvojen, lähinnä paikallisten rengastajien harteilla. 1999 yksi päärengastajista jää eläkkeelle ja muuttaa pois Joensuusta, toinen joutuu töihin! ja kolmas huolehtii pienistä lapsistaan ja opettajan velvollisuuksistaan. Toivottavasti jo 14 vuotta jatkunut yhtäjaksoinen vireä toiminta ei kuitenkaan katkea. Viime vuosina asemalla on toiminut muutamia harjoittelijoita, joiden toivotaan saavan lintuasemaluvan lähivuosina. Myös muualta ovat kaikki asemalla toimimisesta kiinnostuneet, niin rengastajat kuin avustajatkin, kuitenkin edelleen tervetulleita. Ota yhteyttä asemanhoitaja Markku Huttuseen (p. 050-4005988) tai allekirjoittaneeseen (p. 050-5758425), e-mail: ari_latja@hotmail.com).

Kiitokset

Kiitokset kaikille asemalla toimineilla, niin rengastajille kuin avustajillekin, mutta erityisesti Juha Miettiselle ja Jouko Tiussalle vuosien pyyteettömästä työstä asemalla. Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahasto myönsi avustusta aseman perustamiskustannuksiin. Joensuun kaupunki on paitsi sallinut aseman toiminnan omistamallaan luonnonsuojelualueella edesauttanut aseman toimintaa mm. vetämällä korvauksetta sähköt asemalle. Joensuun yliopiston biologian laitoksella olemme saaneet käyttää yliopiston tietokonepalveluja, joita ilman aineistojen käsittely olisi huomattavan hankalaa.

Kirjallisuus