Enon lintukerho esittäytyy

Miksi Enon lintukerho juuri nyt näin laajasti esittäytyy? No, siksi kun Pohjois-Karjalan Lintutieteellisen yhdistyksen hallitus nimesi Enon lintukerhon ”Vuoden 2015 Positiiviseksi lintuteoksi”. Ei ollenkaan pöllömpi juttu! Ei varsinkaan juuri pöllöinfossa kerholaisille kerrottuna!

Tapio Piipponen esittelee ensiksi lintukerhon alkuvaiheita ja sen toimintaa, sen jälkeen muutamat bongatut kerholaiset kertovat omin sanoin harrastuksestaan. Kas näin:

Kerhon syntyvaiheista ja toiminnasta

Toni Nurmi, Janne Leppänen... Kuva kerhoon johtaneista alkuesitelmistä (Luontoilta Enossa)

Toni Nurmi, Janne Leppänen… Kuva kerhoon johtaneista alkuesitelmistä (Luontoilta Enossa)

Enon lintukerhon synty oli aika monivaiheinen. Kaikki alkoi oikeastaan keväällä 2011 yhdessä Enon luonnonystävien kanssa järjestetystä luontoillasta. Tilaisuudessa kerrottiin luontoharrastusmahdollisuuksista. Varsin paljon puhuttiin lintuharrastuksesta. Eri tahojen toivomuksesta haluttiin erityisesti siihen liittyvää kurssia. Sellainen toteutettiinkin seuraavana keväänä. Opetuksen päävastuu oli PKLTY:llä ja kurssi oli osallistujille ilmainen. Tilan käyttö oli ilmaista ja pienistä käyttökuluista, lähinnä kahvituksista vastuuta kantoi Enon luonnonystävät. Kouluttajat Hannu Lehtoranta PKLTY, Janne Leppänen PKLTY, Reijo Erola PKLTY ja Enon Luonnonystävät ry. sekä Tapio Piipponen PKLTY toimivat vapaaehtoispohjalta.

Kurssin tarkoituksena oli toimia johdantona harrastukseen ja innostuksen lisäämiseen. Se sisälsi viisi noin kahden tunnin teoriajaksoa sekä lisänä erilaisia retkiä ja osallistumisen mm. tornien taistoon. Kurssipäivät olivat maanantai-iltoja ja osallistujia oli keskimäärin 13/kerta, kaikkiaan 24 henkilöä. Esimerkiksi harrastuksen esittelyyn, talvilintujen ruokintaan ja pönttöasioihin perehtymiseen osallistui 16. Retkipäivät valittiin muihin sopiviin ajankohtiin. Pienimuotoisen palautekyselyn perusteella niin järjestelyjä, sisältöä kuin opetuksen laatuakin pidettiin varsin hyvinä.
Uusia jäseniäkin kurssin aikana yhdistykselle tuli. Kurssille toivottiin myös jatkoa syksyllä, mutta sitä ei kuitenkaan resursseista johtuen tämäntyyppisenä voitu luvata. Yhtenä mahdollisuutena pidettiin paikallisen kerhon perustamista, esimerkiksi kerran kuukaudessa kokoontuvana, jolloin voitaisiin vaihtaa kokemuksia, käsitellä ajankohtaisia asioita ja joskus erityisteemojakin.
Tuollainen kerho sitten syntyikin lokakuun alussa 2013. Aktiivijoukko on jo hieman iäkkäämpää, työelämästä pois jäänyttä. Niinpä kerhon ajankohdaksi valittiinkin päiväaika ja se alkoi kokoontua joka toinen keskiviikko puolenpäivän tuntumassa tuollaiset 2-3 tuntia kerrallaan. Enon seurakunnalta saimme tilat käyttöön veloituksetta. Vapaaehtoinen maksu kahvituksesta jätetään seurakunnan diakoniatyölle korvaukseksi tiloista ja laitteiden käytöstä. Käytettävissämme on siis keittiö kahvituksen järjestämiseksi ja tarvittavat AV-laitteet, tietokone ja videotykki. Osallistuminen oli ja on kaikille halukkaille veloituksetonta ja ilman erityisiä velvoitteita. Monet osallistujat ovat liittyneet myöhemmin kuitenkin PKLTY:n jäseniksi. Itse kerho haki myös jaos-statuksen toiminnalleen. Kuluja on minimaalisen vähän ja jonkin verran tuloja olemme saaneet mm. Eno-päivien tapahtumassa linnunpönttömyynnistä.

Toiminnan sisällöstä vastaamme pääosin itse, mutta saamme toki myös ulkopuolisia, lähinnä yhdistyksen jäseniä esitelmöimään eri aiheista; mm. mitä on bongaus, petolintu- ja rengastusaiheita, lokki-iltamat, opeteltiin Tiiran lintutietopalvelua ja muutenkin tietokoneen hyväksikäyttöä harrastuksessa, yms.

Yhteistä touhua pönttötalkoissa

Yhteistä touhua pönttötalkoissa

Kerhon toiminnan aikana on syntynyt erilaisia toimintamuotoja. Enon kirkonkylän ympärille perustettiin talvilintulaskentareitti, joka on toteutettu nyt kahtena talvena kolme kertaa/talvi. Myös lasten lintuviikko on toteutettu kahtena keväänä yhdessä Enon kirjastoväen ja heillä käyvien lasten päiväkerhoryhmien kanssa. Tänä talvena ennen pihabongausta samoille ryhmille ja muutamalle koululuokalle järjestettiin talvilintuihin liittyvä tapahtuma, jossa oli satakunta osallistujaa. Erityisiä esitelmäaiheita ovat olleet mm. raamatun lintuja käsittelevä aineisto, jossa apuna oli Harri Kontkasen tarjoamaa materiaalia sekä Juha-Veikko Mikkolan koostama linnut Enon paikannimistössä. Esitykseen liitettiin niin lintu- kuin karttakuvastot. Eräs kerhon keskeisiä muotoja on luonnollisesti keskinäinen kokemusten ja kuulumisten vaihto kahvittelun kera. Uusia ideoita syntyy aina aika-ajoin.

Eräs huomattava merkitys kerholla on ollut kyläläisten avoin kiinnostus lintuihin. Kerholaisilta kysellään kylällä, milloin kauppareissuilla tai vaikka kävelyretkillä lintukuulumisia ja kyselijät kertoilevat myös omia kokemuksiaan. Iltatoimintaakin on toivottu, mutta kysymys on myös vastuunkantajista. Toivottavasti sellainenkin ryhmä muodossa tai toisessa jossain vaiheessa saataisiin kehiteltyä.

Patvinsuolla kaakkuria katselemassa

Patvinsuolla kaakkuria katselemassa

Kerholaisten kertomaa

Tehtävän helpottamiseksi kerholaiset saivat vastattavakseen valmiita kysymyksiä. Ensiksikin, milloin luonto ja sen linnut alkoivat sinua kiinnostaa? Sitten udeltiin sitä, mitä tämä harrastus sinulle antaa? Ja vielä, onko muistiisi jäänyt jotain erikoista hauskaa tai vähemmän hauskaa tapahtumaa? Ja tässä tulos!

Hannu Haaranen. Vuosia minulle on siunaantunut jo 63. Muistellessani menneitä ajattelen, että lintuihin mielenkiinnon olen tartuttanut äidiltäni, joka oli lintujen ystävä ja ruokkija. Nyt tänään linnut ovat asuinympäristöni jokapäiväisiä seuralaisia, mikä lisää kiinnostusta niiden seuraamiseen, muuttoon, ruokintaan ja pesintään.

Tämä harrastus merkitsee minulle raitista ilmaa keuhkoihin, mielekästä puuhastelua, ihmettelemistä ja ihastelemista lintujen elinalueiden, jatkuvuuden ja raadollisesti myös vaarojen olosuhteissa eläessä. Tietysti se tuo mukanaan myös tärkeitä ihmissuhteita samanmielisten lintujen ystävien kanssa. Retket luontoon, keskustelut kokemistamme luontohavainnoista ja tietopuolinen luennointi tuovat uutta valoa luonnon ihmeellisyyksiin.

Rakentaessani taloamme paneloin ulkoverhousta, kun huomasin harmaasiepon rakentaneen pesäänsä nurkkatolpan päähän. Siirsin puolivalmiin pesän vieressä kasvaneen pienen lehtikuusen haarakkeeseen päästäkseni paneloimaan kyseisen nurkkakohdan. Seuraavana aamuna sain todistaa harmaasiepon sinnikkyyden pesän sijainnista, sillä se oli jälleen nurkkatolpan päässä. Annoin linnun pesinnälle periksi ja rakentelin taloa muilta alueilta kolme-neljä viikkoa.

Pirkko Hyttinen. Kauan sitten löysin kirjastosta Yrjö Kokon kirjoja ja aloin lukea niitä. Eräässä kirjassaan Kokko kirjoitti tuolla Lapin perukoilla oleskelevasta joutsenpariskunnasta, jonka hän oli nimennyt Hannaksi ja Marskiksi. Täällä päin joutsenet olivat silloin erittäin harvinaisia. Nyt on harvinaista, ellei niitä näe. Tuo mystinen valkea lintu herätti kiinnostukseni lintuihin ja siitäpä se pikku hiljaa alkoi.

Tämä lintujen tarkkailu ja tsiikailu on oikein mukavaa ja rentouttavaa puuhaa. Yleensäkin luonnossa retkeileminen ja nuotiolla istuminen ovat vertaansa vailla.
Mukavia asioitahan olisi useita, mutta kerronpa tässä yhden. Istuin pellonreunassa kahvia juoden ja kuunnellen ruisrääkän laulua, jos sitä kärinää nyt lauluksi voi sanoa. Se tuli lähemmäksi koko ajan. Olin ihan hiljaa liikkumatta ja yhtäkkiä se putkahti ruohikon seasta parin metrin päähän. Siinä vähän aikaa töllistelimme toisiamme, sitten se vetäisi muutaman säkeen ja paineli ruohikkoon. Oikein soma lintu. Ruisrääkän ääntähän kuulee usein, mutta harvoin sitä näkee.
Tämä meidän lintukerho on tosi mukava juttu.

Juha-Veikko Mikkola, 66, eläkepäivillä. Synnyin Elimäellä Pohjois-Kymenlaaksossa ja nyt olen asunut reilut parikymmentä vuotta Enossa. Aikaisemmat retkeilyalueet olivat Kymenlaakso, Itä-Uusimaa ja Päijät-Häme.

Suurten ikäluokkien mukana sitä leikittiin, juostiin, oltiin paimenessa, kerättiin marjoja metsissä ja seurattiin luontoa muiden ohjelmakanavien puuttuessa. Joskus kuusikymmenluvun alkupuolella alkoi järjestelmällisempi lintujen seuranta. Opiskeluaikana kämppäkaverikseni osui poika Pohjanmaalta, Suomenselän lintumiesten aktiivi ja se sitten vei lopullisesti mukaan lintuharrastukseen. Tiaiset olivat alkuaikojen kiinnostuksen kohde, myöhemmin tikat sekä yleensä kaikki kololajit ja sivuseurattavana oli aina liito-orava.

Lintuharrastus on ollut 40-vuotisen pilkuntarkan kirjastonhoitajan työn vastapaino. Tärkeintä on aina ollut retkeily luonnossa. Talvilintulaskenta, joidenkin alueiden seuranta, lintujen elämäntavat, ne ovat olleet harrastuksessa päällimmäisinä. Nyt on aikaa tullut enemmän laittaa havaintoja eteenpäin, työaikojen päätteellä istuminen ei enää vapaa-aikana innostanut. Havaintoja on kyllä kertynyt melkoiset arkistot.

Ehkä mieleenpainuvin elämys monien muiden joukossa on ollut kuikkien kalastusporukan toiminta joskus lokakuisen saareen tehdyn puolukkaretken aikana. Nuoriso rintamaan kahden saaren väliseen kapeaan salmeen ja aikuiset linnut jahtiketjuksi parin sadan metrin päähän: hirmuinen porskutus ja meteli, silmukka umpeen ja kalaa näytti tulevan mukavasti. Parin tunnin päästä sama uudestaan, mutta nyt vanhempi väki ’nuotan’ perälle ja nuoriso jahtiin ja tätä koko pitkä päivä. Kaikkiaan mukana polskutti 22 lintua.

Joskus retket tuli vedettyä vähän pitkiksi tai eväät loppuivat kesken. Kerran viimeiset voimat menivät kotioven avaamiseen ja seuraava muistikuva oli herääminen puoli tuntia myöhemmin eteisen lattialta, saapasjalat vielä käytävän puolella ja reppu selässä. No, nyt on ehkä opittu ja eväitähän ei ole koskaan liikaa, kantokyvyn rajoissa tietenkin…
Viime vuosina ovat alkaneet kiinnostaa linnut paikallishistoriassa ja paikannimissä. Pohjois-Karjala on näissä asioissa runsas ja monipuolinen alue karjalaisen perinteen ja valtakuntien, kielten, murteiden ja uskontojen raja-alueiden mukanaan tuomine piirteineen.

Lasten lintuviikolta 2015

Lasten lintuviikolta 2015

Tapsa (Tapio Piipponen), retkikummi ja ”lintukerhoisäntä”. Ensimmäiset lintumuistiinpanot tein 17 vuoden ikäisenä vuonna 1967. Kiinnostus alkoi oikeastaan varpuspöllön näkemisestä, kun en voinut uskoa niin pientä pöllöä olevan olemassakaan. Kaverin lintuja harrastava kaveri tiesi kertoa, mistä on kysymys ja siitä se alkoi.

Aluksi harrastus oli ympäröivän luonnon yleistä havainnoinnin lisääntymistä sekä kiinnostusta erilaisten eläinten käyttäytymisen seuraamiseen. Myöhemmin kiinnostus kasvoi harrastukseksi, jota halusi jakaa muidenkin kanssa. Kiinnostusta oli myös pienimuotoisiin tutkimuksiinkin osallistumiseen, mm. lintulaskennat. Tulipa eräässä vaiheessa hankittua eräoppaan ammattitutkintokin pääammatin oheen.

Aivan harrastuksen alkuvaiheessa ainoa lintukirjani oli ”Linnut värikuvina”. Selailin sitä isän kanssa kahvia juodessani. Kirjassa oli kuva lapinharakasta, nyk. isolepinkäinen. Isä halusi katsoa kuvaa ja kirjaa hänelle ojentaessani huomasin pihan omenapuussa tuollaisen linnun istuvan. Sattumaako vai mitä lie, sitä isän kanssa pohdiskelimme.
Tuo lintukerho- ja lintuharrastus on varsin leppoisaa ja edullista, mukavaa puuhastelua. Sitä kun voi jokainen tehdä myös ihan oman tahtinsa ja tapansa mukaisesti, jokainen tyylillään ilman mitään erityispaineita. Mukavaa yhdessäoloa.

Selma Rotinen. Olen ollut pienestä pitäen isäni mukana metsä- ja kalareissuilla. Metsässä näimme isoimmat metsälinnut ja pihassa pikkulinnut, etenkin pääskyset, joita oli paljon. Puuvaja ja lato olivat niitten pesimäpaikkoja.

Nyt eläkkeellä on enemmän aikaa katsastella ympärilleen. Onhan se vaihtelua jokapäiväiseen arkeen, vaikka kiirettä tuntuu yhä aina olevan. Ikkunastakin voi lintujen touhuja seurata, koska syöttöpaikkoja on omalla tontilla useita.

Mieleeni muistuu erikoinen hiihtolenkki Nälmänjoella. Yksi hiihtokavereistani oli niin poikki, että melkein jouduin kantamaan hänet sieltä pois. Siinä meni monta tuntia ennen kuin pääsimme autolle, jonne oli matkaa noin kolme kilometriä. Lopulta pääsimme perille, enkä ole tämän jälkeen nähnyt kyseisen henkilön ollenkaan hiihtelevän suksilla.

Sahalla ollessa oli koskelo yhtenä keväänä ryhtynyt munimaan purusiiloon. Lattiassa olevista ilma-aukoista se pääsi kulkemaan sisälle. Munat valuivat pitkin siltaa alaspäin. Minä keksin laittaa laudan reunoista irronneita karvoja esteeksi. Koskelo muni niin valtavasti, että otimme aina ykkösmunia pois. Lopulta niitä oli jo paljon. Iltavuorossa olevalla naisporukalla päätimme maistella niitä ja panimme munat vanhaan kahvipannuun kiehumaan kypsiksi. Ne olivat ihan hyviä, mutta yhdelle kaverille sattui sellainen muna, jossa oli sisällä karvainen poikanen. Ei ollut naurulla rajoja, mutta silloin jätimme munatkin rauhaan. Koskelo jatkoi hautomista ja silloin, kun poikaset lähtivät kävelemään, se vei ne joelle uimaan. Sen verran tuli koskelon touhuja seurattua.

Maija Ryhänen. Lapsuudesta asti olen perheeni mukana ollut seurailemassa kotini ympäristössä tapahtuvaa lintujen liikehdintää vuodenaikojen vaihtuessa. Ruokailumahdollisuuksia ja pesäpaikkoja pienessäkin karjataloudessa oli niille varmasti aivan tarpeeksi. Keväällä odottelimme tiettyjen lajien ilmestymistä, seurasimme niitten pesintää ja sitten syksyllä toivottelimme hyvää matkaa ja taas tervetulleiksi ensi vuonna.

Siihenpä se harrastus minulla melkein jäikin vuosikymmenien ajaksi. Minä tulin Enon lintukerhoon muutama vuosi sitten käytyäni pyydettynä kertomassa pihapiiriini kesäkuussa 1999 ilmestyneen hanhikorppikotkan surullista tarinaa. Siitä lähtien olen ollut mahdollisuuksieni mukaan kerhon toiminnoissa niin sisällä Hyvänmielen Tuvalla kuin ulkona luonnossakin. Joka kerran mukana kulkiessa olen oppinut jotain uutta ja ihastellut tovereitten perehtyneisyyttä asiaan kuin asiaan. En ollut ennen edes kurkistanut linnunpönttöön sisälle ja nyt olin niitä talkoilla kokoamassa. Minä tohelo naulasin etulaudan väärin päin, eli poikasten liikkumista helpottaviksi tarkoitetut askelmat tulivat pöntön ulkopuolelle. Siinäpä sitä olikin laudassa irrottelemista. Tiukkaan naulat menevät silloin, kun ei tarvitsisi. No, siitäkin otin toivottavasti opikseni.

Olen muuten kiinnittänyt huomiota siihen, että tuttavien kanssa tavattaessa säitten ja vointien kyselyn jälkeen yhä useammin keskustelu siirtyy luontoon. Yllättävän monia kiinnostavat varsinkin kotiympäristössä liikuskelijat. Sen huomasin myös käydessäni oman pihani lisäksi kahdessa muussa paikassa lintuja pihabongaussunnuntaina laskemassa. Juuri äsken siellä aterioinut lintu odotuttikin itseään, eikä kiusallaankaan näyttäytynyt ennen kuin laskenta-ajan päätyttyä. Myöhästyi tilastoinnista hieman. Harmittihan se meitä silloin.

Ari Räsänen. Minua luonto ja sen linnut alkoivat kiinnostaa jo aivan koulupoikana. Luonnontieto ja historia olivat lempiaineitani.
Tämä harrastus antaa hyvän syyn liikkua luonnossa kokemassa aina uuden elämän alkua, saa nähdä erilaisia vuodenaikojen vaihteluita ja miten ne vaikuttavat lintujen olemiseen.
Olin mökillä korjaamassa saunan kiuasta, kun autoni avoinna olevan takaluukun päälle lensi lapinpöllö, jonka kanssa tuijoteltiin muutama minuutti. Lintujen talviruokinnalle iski kerran varpuspöllö, joka sai talitintin saaliikseen. Kun menin paikalle katsomaan tilannetta, niin tämä pieni pöllö puolusti saalistaan uhmakkaasti.
Lasten keväiset linturetket Rantalan Koljolaan ovat olleet mielenkiintoisia tapahtumia. Oli mukavaa seurata, kun pienet vesselit olivat tehneet omat kiikarit vessapaperirullista ja voi sitä iloa, kun kaukoputkesta näkyi kirjosieppo pöntön suulla.

Tätä päivää

Alkuvuodesta 2016 on jo tutustuttu lintujen talviruokintaan, bongattu lintuja pihoissa, suoritettu talvilintulaskentaa ja käyty kirjastotapahtumassa. Tietysti on mainittava myös se Hyvänmielen Tuvan pöllöinfo, jossa kerhon saama tunnustus julkistettiin. Pääsiäisviikon tapaamisen aiheena olivat linnunmunat, myös kristilliseen yhtymäkohtaan nivottuina. Olimme mukana myös petolintuharrastajien tapaamisessa Jakokosken Tähtikalliolla, missä meille luovutettiin kerhon saama huomionosoitustaulu ja nyt sitten vain porukalla kohti uusia haasteita, vaikkapa valtakunnalliseen miljoonan linnunpöntön urakkaan.