Hömötiainen tarvitsee pesäpaikkoja – pesäpökkelöitä lahopuupulaan

Maaliskuussa ilmestyneen lajien uhanalaisuutta käsittelevän Punaisen kirjan mukaan aiemmin metsissä hyvin yleisten metsätiaisten hömö- ja töyhtötiaisen kantojen lasku on ollut hälyttävää. Erityisesti hömötiaisen ahdinko on syvä ja laji luokitellaan jo erittäin uhanalaiseksi (EN). Töyhtötiainen puolestaan luokitellaan vaarantuneeksi. Punaisen kirjan mukaan ”erittäin uhanlaiseksi luokiteltavaan lajiin arvioidaan kohdistuvan luonnossa hyvin korkea häviämisriski”.

Nykyinen tehometsätalous on johtanut luonnontilaisen kaltaisten varttuneiden metsien ja lahopuun vähenemiseen. Lahoavan puuaineksen, kuolleiden tai kuolevien puiden sekä oksien, laho- ja kolopuiden vähenemisen seurauksena tiaiselle sopivien elinympäristöjen määrä ja laatu heikkenevät, eikä linnuille löydy riittävästi lahopuita pesäpaikoiksi.

Hömötiaisen pesäpaikkapulaa ei pysty auttamaan perinteisillä tiaispöntöillä, koska linnut haluavat itse kovertaa kolonsa. Pesäpaikkapulaa on kuitenkin mahdollista vähentää muilla keinoilla. Alla esitettävät pesäpaikkojen rakentamismahdollisuudet perustuvat pääoin Oulun yliopiston tutkimuksista saatuihin kokemuksiin.

Koverra vaikka puukolla pintatuohi pois (kuvat Arvo Ohtonen).

 

  1. Hömötiaisten pesintää metsistä löytyvissä lahopökkelöissä voidaan helpottaa kaivertamalla alkureikä (2 cm) kovan kaarnan rikkomiseksi, jolloin tiainen pääsee helpommin kovertamaan pesäkolonsa. Hömötiaisilla mieluisimpia pesäpaikkoja ovat kuusivaltaiset metsät ja sekametsät, joten niistä sopivia pökkelöitä kannattaa etsiä.  Myös nuorempien metsien pökkelöt käyvät pesäpaikoiksi, sen sijaan avohakkuiden pökkelöihin on turha kaiverrella reikiä.
  2. Pesäpökkelöiden rakentaminen: Oulussa tehtyjen selvitysten mukaan hömötiaiset pesivät mielellään ns. tekopökkelöissä. Pökkelöitä voidaan tehdä kahdella tavalla.

Valkolahon lahottama kaatunut koivupökkelö nostetaan pystyyn, ja tuetaan narulla/rautalangalla  puuta vasten. Lahopökkelön paksuus noin 15 cm ja se kiinnitetään 1-1,5 metrin korkeudelle. Aloitusreikä (2 cm) kovan kaarnan poistamiseksi tehdään puukolla. Jos tuohi revennyt, korjataan pyörittämällä narua sen ympärille. Lahoaineksen tulee olla pehmeää ja juustomaista, tumma höttö ei enää kelpaa.

Maahan kaatuneesta pökkelöstä voidaan myös sahata pienempiä pätkiä, jotka kiinnitetään narulla tai rautalangalla koivunrunkoon 1-1,5 metrin korkeudelle. Tämä menetelmä toimi myös Oulun kokoiluissa.

Hömötiaisen elinpiirin koko on noin 5-10 hehtaaria, joten pesäpökkelöitä voisi olla 100-200 metrin välein.

  1. Pönttöjen rakentaminen: hömötiaiset voivat pesiä myös sahanpuruilla täytetyissä (lähes suuaukkoa myöten) pöntöissä, johon ne voivat ”kaivertaa” pesäkolonsa poistamalla puruja. Tämä ei ole kuitenkaan tehokas keino, Oulun tutkimuksen mukaan vain 6,5 % hömpistä hyväksyi ”sahanpurupöntön”. Sen sijaan pesäpökkelöt olivat paljon mieluisampia.

Aloitimme viikonlopulla katkaistujen pesäpökkelöiden (50 cm) ripustamisen Mulonsalossa kotipihan ympärillä (4 kpl) ja toivottavasti ehdimme jatkaa työtä vielä mökillämme Tuupovaarassa ennen pesimäkauden alkua. Ainakaan katkaistujen pökkelöiden ripustaminen ei ollut tavallisen pönttöjen ripustamista vaikeampaa. Sen sijaan sopivien valkolahoisten maapökkelöiden löytäminen voi olla hankalaa.

On kuitenkin hyvä muistaa ja aina korostaa, että pesäpökkelöt/pöntöt ovat vain hätäapua hömötiaisille. Pesäpaikkaongelma voi poistua vain sillä, että hakkuutapoja muutetaan siten, että lahopuut saavat jäädä metsään. Valitettavasti suunnitelmissa oleva hakkuiden mahdollinen lisääminen voi kuitenkin olla merkittävä uhka lahopuisten metsien ja sen myötä myös hömö- ja töyhtötiaisen kantojen kehityssuunnan kääntämiselle nousuun.

Arvo Ohtonen