Pikkasen hyvä retki – aamuhetki
Aikakaudella ennen Tiiraa sai aika-ajoin lintulistalla lukea tiiviitä retkikertomuksia, joista pääsi käsitykseen niin havaituista linnuista ja niiden paikoista kuin vähän fiiliksistäkin. Nykyisin itse kullakin taitaa elämä olla enempi Tiiran töllistelyä.
Retkiä ei oikein meinaa ennättää tällainen matkatyöläinen tekemään, varsinkaan kotimaakunnassa. Janin Pihakisa on sentään innostanut aikaisempaa tarmokkaammin pihapuuhien lomassa kuulostelemaan ja katselemaan ympäristöä. Onpa muutamana päivänä putki ollut tiukasti tanassa kohti Höytiäisen selkävesiä ja Häikänniemeä ja voidaan jopa puhua pienimuotoisesta staijailusta.
Seuraava nyt ei maakuntaan liity, mutta kerrottakoon, kun tuli niin melkoisen hyvä retki meikäläisen mittapuussa.
Otin itseäni niskasta kiinni, unohdin varhaisen töihin tarttumisen ja suuntasin aamulla Helsingin Vanhankaupunginlahdelle. Jos jätän alkukävelyn ”peruspeipot, tiaiset ja mustarastaat” ottamatta lukuun, niin ensimmäinen havis heti ruoikon alettua oli luhtakana. Oho. Pitkospuilla astellessani vastaan lensi varsin keltainen väiski, jota edessä seisova miesryhmä innokkaasti kiikaroi – sitruunavästäräkki. Matkalla kohti Lammassaaren tornia vuodareiksi tipahtelivat vielä, satakieli ja ruokokerttunen.
Tornista nähty lajimäärä mm vesiäisiä oli kohtalainen, parhaimpana heinätavi ja muita vuodareita mm. lapasorsa, harmaasorsa, meriharakka, räyskä, kalatiira. Tornista myös keltaväiski, josta on tainnut tulla laji, joka ei enää olekaan mikään itsestäänselvyys.
Paluumatkalla sain hienosti putkella katsella, kun pajupensaan latvassa istui sitruunaväiski ja viereisen pensaan latvassa taivaanvuohi, vuodari sekin. Pyörähdys piilokojun kautta ei myöskään ollut hullumpi. Piilokojusta 10 – 15 metrin päässä ruokaili pussitiaisnaaras. Koiraskin kuulemma oli aamulla nähty ja kuvattu. Niiden vierellä näyttäytyi myös pensastasku. Lammen päällä ruokailevat haarapääskyt olivat niin ikään tämän kevään ensimmäiset.
Nyt läksin jo ”maha täynnä” (18 vuodaria) kohti fillaria, mutta mitä vielä. Metsäpolun varrelta karttui vielä pinnapussiin mustapääkerttu ja sirittäjä.
Isälläni oli tapana sanoa kalastuksen yhteydessä, että ”aina se puolta uupuu, sai niitä kuinka paljon tahansa”. Tuolla asenteella päädyn miettimään, että miksiköhän alueen viiksitimalit eivät näyttäytyneet, miksi paikalla oleva ruokosirkkalintu ja luhtahuitti pysyivät hiljaa, miksi pensaskertuksi kuulemani lintu ei voinut laulaa yhtä säettä useammin ja miksi lähdin varttia liian aikaisin Lammassaaresta. Olisin saanut lampiviklon 🙂
Kyllä retkeily kannattaa, ota vaan Reijo itseäsi niskasta kiinni useammin.
Huomisillalla taas kartutetaan pihakisapinnoja Puntarikoskella ja kierrellään Jaamankankaan pönttöjä. Eiköhän tiaiset ala jo tiputella munia.
Käpylässä 6.5.2015
Reijo Ruokonen
