Tarinoita linturetkiltä ja muualtakin

Janne Leppänen

Eihän ne lintureissut tosiaan aina mene kuin siellä Strömsössä. Vaikka ei ne harmit toisaalta aina oikeasti isoja ole, mutta jäävätpähän mieleen. Esim. muutaman vuoden takaa, kun rengastuspihdit unohtui sääksenpesän kylkeen suon taakse. Autolla huomasin työkaluvajauksen. Kehtuutti ajatus kävellä helteessä edestakaisin puoltoista kilometriä yksien pihtien takia ja olisihan siitä hakureissusta ollut turhaa häiriötä linnuillekin.

Joten annoin olla ja ajattelin että löytyy kaupasta uudet pihdit. Vaan kyllä olisi ollut pienempi vaiva hakea ne pihdit samantien, kuin mitä oli löytää uudet mieleiset ja järkevään hintaan Joen kaupungista. Kohtuulliset lopulta löysin, hinta ei ollut järkevä.

Vuoden päästä oli iloinen jälleennäkeminen, kun ne omaan käteen sopivat entisen pihdit olivat yhä tallessa siinä pesän kyljen kolossa.

Heikki Pönkkä

Arvelin tässä hiljan pyörähtää Ylämyllyn ratapiha-alueen mittaamattomilla puupinoilla. Jätin auton ”piiloon” vähän loitommaksi. Olihan siellä niitä kieltokylttejä, ajattelin huomaamatta ja häiriötä tuottamatta kyyliä vähän pinojen vierustoja.

Eipä onnistunut, sain kimppuuni ukon jos toisenkin, siperiaan meinasin joutua, hyvä etteivät oikeasti desanttina pitäneet. Linturetkifiilis hävisi hetkessä, teki mieli piiloutua syyllisenä pinopuiden väliin. Yhtään mitään lintuja en nähnyt, hyvä kun karkuun pääsin.

Toinen tarina – lintuharrastaja on tavallaan retkellä aina liikkuessaan.

Ajelin kerran Kolin suunnasta kun huomasin suoran päästä pöllön lentävän tien yli, kiihdytin. Tutka perkele ja saivat lukeman, ohjasivat levikkeelle. Aika muikeen sakon kirjoittivat ja syynäsivät ajopeliä ihan urakalla. Lopulta totesivat, että eihän tämä sinun ”autosi” ole edes katsastettu. On varmasti, minä siihen ponnekkasti vastasin ja työnsin konstaapelille papereita. No niitä tarkemmin kun tutkittiin kaikessa sovussa, niin lopulta oli myönnettävä, että eihän se mitä ole katsastettu.

Kyllä hävetti, kaverit ajelivat ohi (palasivat samasta tapahtumasta) ja kattovat kun Pönkkä ruuvaa poliisien apuna rekisterikilpiä irti.

Oli vähän kallis pöllöhavainto.

No auton vein katsastukseen, ei menny ihan läpi, jouset poikki ja vähän muutakin, ajokieltoon laittovat zephyrin.

Viikon päästä tuumasin katsastusinsinöörille, et viittis lainata ruuvimeisseliä, että saisin ruuvata nuo rekisterikilvet paikallensa.

Pöllö mikä pöllö.

Se, että kilvet lähti autosta ja sakot pamahti, ei tietenkään ollut oma vika. Eikä syy ollut myöskään sen tien yli lentäneen pöllön. Syyllisiä olivat Martti Ahtisaari ja Jorma Ollila. He kun osallistuivat Koli-foorumiin ja sen tähden poliiseja riitti joka suoralle ja metsän kätköön.

Tämäkin vielä, kun olin viemässä kilvetöntä autoa katsastukseen, niin eikös vaan. Poliisipartio ajoi taakse ja pysäytti minut näyttävin elkein, ihan kuin ameriikassa. Tarkistivat vielä, että oliko minulla varattu aika katsastukseen, no oli. Tällä kertaa valtio ei rikastunut yhdestä pöllöstä. Missä olivat Martti ja Jorma, sitä minä en tiedä, mutta minua kiusattiin vieläkin.

Kimmo Nevalainen

Arvelin päivänä eräänä pyörähtää Kuhasalossa kuulostelemassa, josko laulaisi töyhtötiainen. Ja pyörähdinkin. Vaan ei laulanut töyhtötintti – lauloivat mottorisahat. Niin tarkkaan en osannut määrittää, olivatko äänessä Stihlit vai Partnerit. Mustarastas ei moisista tuntunut välittävän.

No, vastoinkäymisiä kestävänä arvelin piipahtaa Karsikkoon katsomaan sinisorsia. -21 astetta oli lähes jäätänyt perukan, jossa ne normaalisti majaillevat. Ei lintuja. Ahtolankadun laiturilta katsottuna joessa oli vielä suikale sulaa, mutta ei lintuja. Ehkä ne olivat siellä  mutkan takana.

Vaan eipä mitään, hartiat kumaraan ja kohti uusia pettymyksiä. Joskohan valkoselkätikka nakuttelisi suistolla? Sinne siis. Jätin auton Noljakankaaren kääntöpaikalle ja lampsin niityn läpi kohti aluetta. Tiellä alkoi kuulua edestä tuttua ääntä – siellähän moottorisahattiin!

Minä että mitä järkälettä ja eikun eteenpäin. Kävellessäni lähemmäs sahaaminen loppui ja moottorit hörähtivät käyntiin, sellainen tavallinen ja rumpsakampi. Ennätin suiston lintutornin parkkipaikalle kun tietä pitkin pitkospuiden suunnalta tuli keltavilkkuvaloinen pakettiauto ja noin tuomiopäivän lauantain kokoinen traktori, jonka kuljettaja hehkuvassa turvaliivissään vilkaisi minua ohiajaessaan jostain kolmen metrin korkeudesta.

Ihmetys ja kummastus mielessäni jatkoin matkaa rohkeasti. En ole käynyt suistolla aikoihin, mutta ns. erakon mökkiä ei näköjään enää ole, milloin lienee hävinnyt. RIP vaan erakon ruokinta, joka joskus oli Tiirassakin.

Vaan nyt ei sitten ole enää sitä sähköjohtoakaan, joka on pitkosten vieressä lintuasemalta mökille mennyt. Oli traktori pylväät nyhtänyt – pitkosten ulkopuolelle oli läjätty – ja johto makasi hengettömänä ja pätkittynä maassa. Vekottimen jäljet olivat lintuaseman lähistöllä näyttävät, vaan luontohan kestää kaikenlaista ja ottaa paikkansa niin kuin sillä tapana on.

Valkoselkätikasta ei sen enempää. Yhden talitintin näin.

Että tämmöinen linturetki. Ajattelin huomenna piipahtaa Viinijärvelle etsimään koskikaroja, mutta pistää vähän miettimään. Tiedä, vaikka Taipaleenjoella olisivat talviruoppaukset ja vesakonhoito meneillään.

Ettei tämä pelkäksi puunhalailuksi menisi, nyt takka päälle. Koivuhalot ja sytykkeet on jo sisällä.