Eka Ekaa 2016

Tervehdys lintuväki

Vuosi alkaa vedellä viimeisiään ja ensimmäiset ovat jo asiasta kyselleetkin, että onko?

No onhan se. Kymmenen olen luvannut järjestää ja nyt on vuorossa yhdeksäs.

Haastan siis lintusiskot ja -veljet jälleen mukaan harrastusvuoden aloittavaan kisailuun ja samalla muodostamaan kuvaa vuoden alun lintutilanteesta maakunnassamme.

Sääennusteiden mukaan taitaa olla tulossa mielenkiintoinen vuoden avaus. Ainakin isot järvet pysynevät vapaana.

Muistin virkistämiseksi.

KILPAILUN SÄÄNNÖT:

  1. Kilpailuun voivat osallistua PKLTY:n ja sen sisarjärjestöjen jäsenet
  2. Kilpailu on henkilökohtainen (ei joukkuekilpailu)
  3. Kilpailualueena on PKLTY:n toimialue eli Pohjois-Karjalan maakunta
  4. Kilpailuaika on 1.1.2016
  5. Tulokset raportoidaan ensisijaisesti järjestäjältä saatavalla lomakkeella sähköisesti viimeistään 3.1. klo 18.00 mennessä

(poikkeava raportointi sovittava kisajärjestäjän kanssa ennakkoon)

  1. Tasatuloksessa ratkaisee aikaisempi viimeisen lajin havainto.
  2. Tulokset julkaistaan PKLTY:n lintulistalla ja PKLTY:n kotisivuilla sekä jokaiselle osallistujalle lähetettävällä sähköpostitiedotteella.

EKA EKAA MARATON

  1. Maratonin tulos muodostuu koko kilpailun historiasta (tuloksia PKLTY:n nettisivuilla)
  2. Vuosittainen voittaja saa pistemäärän, joka on osallistujien määrä
  3. Toinen saa voittajan pistemäärä – 1 jne ja siten kisan viimeinen yhden pisteen

Ilmoittaudu mukaan vastaamalla tähän viestiin, saat raportointilomakkeen paluupostissa.

Lisäkysymykset allekirjoittaneelta.

Kiitän monia Teistä, joiden kanssa olen vuoden aikana tavalla tai toisella ”touhunnut” ja toivotan kaikille Rauhallista Joulun aikaa!

Reijo Ruokonen

puh 0400 576 040

reijo.ruokonen@valo.fi