Lintujen ruokintaviritelmät

Lintujen ruokintakausi alkaa olla lopuillaan, mutta tulevan syksyn vinkeiksi jaan omat toimivat lintujen ruokintatapani. Aikaisemmin ripustin rasvatangot verkkopusseissa puiden oksiin roikkumaan, mutta parin päivän päästä verkkopussit olivat tyhjät. Ruokavieraiksi osoittautuivat harakat ja närhet. Tiaiset ja tikat jäivät katselemaan ihmeissään: missä se  ruokatarjoilu on?

Löysin mökkivaraston kätköistä menneen kesän vihreän kukka-amppelin. Pyörittelin sitä hetken ja mietin voisiko sitä hyödyntää  lintujen ruokintaan.  Amppeli ylösalaisin, poralla pohjaan ja vahvikevaneriin n.10mm:n reikä, josta  mahtuu verkkopussin tyhjän pään pujottamaan ja sitomaan vaikka pyykinkuivatustelineeseen. Se oli siinä, rasvatanko roikkumaan ja odottamaan mitä tapahtuu. Tiaset, pikkuvarpuset  ja pikkutikka sujahtivat rasvalle amppelin raoista ja isommat tikat oivalsivat mennä sinne alakautta. Harakoilla ja närhillä homma ei onnistunutkaan. Testi  oli onnistunut.  Toki närhet ja harakatkin tarvitsevat ravintoa, mutta minun kukkaroni ei kestä tyydyttämään heidän  ylentöntä ruokahaluaan. Toimiva systeemi, jo kolme vuotta käytössä.

  

Samalla periaatteella toimivan ruokintahäkkyrän punoin pajuista kotipihan puuhun. Hieman sorminäppäryyttä kehiin ja syntyy keneltä vain.  Linnut eivät arvostele laatua vaan toimivuutta. Kaikki tiaiset pyrstötiaisia myöten ovat ottaneet ruokintapaikan omakseen, samoin tikat. Kotipihassa rengastettu valkoselkätikka Taisto ja harmaapäätikka  kävivät  häkkyrällä yhtä aikaa vuosi sitten. Nyt pajuhäkkyrä on ollut käytössä kaksi vuotta ja aivan alkuperäisessä loistossaan pysyy, kun vie kesäksi kuivaan tilaan. Näitä ekologisia vaihtoehtoruokintalaitteita voisi syksyllä näperellä pajunvitsoista yhdessä kiinnostuneiden kanssa.

Kolmantena ruokintalaitteena minulla olla ns.” tikkaloukut”, jonne eivät harakat ja närhet mene. Vanhasta vihreästä katiskasta tai katiskaverkosta tehty pitkulainen häkki puun kylkeen asennettuna. Katto ja alaosa on avoin, josta linnut pääsevät rasvan syöntiin. Tarvittaessa eli rengastustarkoituksessa katon saa kiinni. Alaosassa  oleva luukku laukeaa kiinni sokan avulla, kun vetää sisätiloista ikkunan välissä olevasta onkisiimasta. Ruokintatarkoituksessa alaluukku on sidottu aukiasentoon. Helppo, nopea ja täysin kivuton rengastuksen apu, jolla monen monta tikkaa on kihlat kinttuunsa saanut. Puukiipijät, tintit ja pikkuvarpuset tikkojen lisäksi ovat oppineet ruokailemaan loukulla. Yhtä aikaa loukulla saattaa pörrätä kymmenkunta tinttiä.

Toki tavalliset ruokinta-automaatitkin ovat käytössä, joihin mahtuu n.10 litraa siemeniä kerrallaan.  Läskejä roikkuu siellä täällä ja isoimmat läskit ovat kanaverkkoon käärittynä ja  köytettynä puunrunkoihin. Minun vinkkini tässä, mutta osaako joku kertoa hyvän tavan/keinon, kuinka keltasirkuille kannattaisi tarjota kauranjyvät kuin että viskaisi ne hangelle puiden juurille?

Päivi Ronkainen